D-97 SYYSKAUSI PÄÄTÖKSEEN

 

 D-97 joukkue uudistui hieman pelaajien ja valmennuksen osalta viime kauteen nähden. Mukaan liittyi 1998 syntyneitä pelaajia, jotta ryhmän koko saatiin nostettua kolmeen ketjuun. Miespula vaivasi kuitenkin pitkin syksyä, syynä useat pitkäaikaiset loukkaantumiset ja muutamien pelaajien lopettamispäätökset. Tästä johtuen D-97 käytti seurayhteistyön puitteissa solmittu sopimusta ja jäällä viiletti välillä Sokin ja Hokin pelaajia.

 

 Kausi alkoi karsinnoilla pääsystä ylialueturnaukseen. Haaste osoittautui liian suureksi. Syynä tähän oli osaksi taklauspelin ”vierastaminen” ja uudenlainen pelityyli. D-97 ei ehtinyt pelaamaan montakaan harjoituspeliä, joka myös näkyi kentällä.

 

 Aluesarja pyörähti käyntiin syyskuun lopussa. Alku siinäkin oli hankalaa, pelirohkeus puuttui ja luistimilla hävittiin selvästi vastustajille. Homma lähti kuitenkin rullaamaan ja syksyn mittaan pelit olivat tasaisia ja monesti todella jännittäviä. Tästä esimerkkinä D-97 saavutti 3 maalin voittoa ja harvinaisen 1-0 tappion.

 

 Mikä toimi, mikä ei? Alun vieraskoreuden jälkeen taklauspeli, niin taklaaminen kuin taklauksen vastaanotto, saatiin sarjaa vaativalle tasolle. Luistelussa pärjätään ihan hyvin päivästä riippuen, tuplapeliviikonloput näyttävät kuitenkin olevan haasteellisia. Karvaaminen ja keskialueen puolustuspelaaminen pysyy paketissa, vaatimuksena pelikurin säilyttäminen. Maalinteko tökkii jonkin verran, osoituksena 28 tehtyä maalia 10 ottelussa, saldo sarjan toiseksi huonoin.

 

 Sarja jatkuu marraskuun lopulla, D-97 jatkaa ykköslohkossa. Sarjan tuttujen joukkueiden lisäksi kohtaamme 3 uutta porukkaa, kaikki pelimatkat suuntautuvat rannikon seudulle, joka osaltaan lisää pelaajien kuormitusta. Mutta tasaiset pelit kehittävät yksilöitä ja joukkuetta parhaiten, siksi ykköslohko sekä reissaaminen on ainut oikea vaihtoehto.

 

Sarjapelien pistepörssi

 

Juho- Ville Kyllönen         8+5=13

Tommi Klemetti                7+4=11

Altti- Jussi Ronkainen      3+4=7

Konsta Uhlbäck                1+6=7

Igor Ozerov                       2+4=6

Arttu Heikkinen                0+6=6

Samuli Koistinen               0+5=5

Eero Pulkkinen                 2+1=3

Evgeni Yudin                    2+1=3

Joonas Tervo                     2+0=2

Aleksi Klemetti                  1+1=2

Aleksi Väisänen                0+1=1

 

Joona Malinen                  307 torj./344 lauk.  89,2 torj.%