F1-junioreiden turnaus Vuokatissa 28.11.2010’

 

Kuhmon Kiva HT F1-junioreilla oli raskas turnaus Vuokatissa sunnuntaina 28.11.2010.

Ensimmäisessä pelissä oli vastassa Hokki Red jota vastaan pelasimme tasaisen ottelun. Peli alkoi hienosti sillä jo kolmen sekunnin jälkeen Teemu Romppanen vei  Kivan johtoon 1-0  sen jälkeen Atte Huotari vei  joukkueen  2-0 johtoon ja Teemu Romppanen joka oli liukkaalla pelipäällä koko turnauksen ajan  vei Kuhmon 3-0 johtoon. Toiselle puoliajalle tuli Hokki sisukkaana peliin mukaan ja teki kaksi maalia. Kuhmon Kiva voitti lopulta ottelun 3-2 ja suuri kiitos maalivahdille Seeti Kyllöselle joka piti joukkuettamme pystyssä vaikeina hetkinä. Kuhmon Kivasta palkittiin Nuutti Pääkkönen ja Seeti Kyllönen.

Toiseen peliin asettui vastaamme Suomussalmen Palloseura jota vastaan pelattiin myös tasainen ottelu. Peli päättyi lukemiin 5-4 Kuhmon Kivan voittoon. Maalintekijöinä kunnostautui Teemu Romppanen kolmella maalilla, Esko Karppinen yhdellä ja Nuutti Pääkkönen yhdellä maalilla. Nähtiin myös hieno tuuletus Nuutin toimesta, siinä nähtiin todella onnistumisen riemua. Peli oli tasaista vääntöä koko ajan ja maalivahtimme Seeti Kyllönen onnistui mainiosti estäessään Supsin maalintekoyritykset. Kuhmon Kivasta pelin jälkeen palkittiin Annika Heikkinen ja Teemu Romppanen.

Kolmas peli oli sitten Hokki Whiteä vastaan ja siinä nähtiin miten alkoi luistin painaa poikia ja tyttöjä kovasti. Kolme ottelua on näköjään vielä ehkä liian raskasta nuorelle joukkueellemme.  Peli päättyi Hokin 8-4 selkeään ja ansaittuun voittoon. Maalintekijöinä pelissä kunnostautuivat Teemu Romppanen kolme kertaa ja Kalle Piirainen teki yhden maalin.  Kuhmon maalissa pelasi ensimmäistä kertaa Hannu Malinen. Hannu onnistui maalivahtina hienosti ja oli mies paikallaan. Pelissä palkittiin Kuhmon Kivasta Perttu Kyllönen ja Eveliina Pulkkinen-